Niko Matela

Julkaistu 5/2021

Kuka olet ja kerro lyhyesti tähän astisesta urheilu-urastasi?

Nimeni on Niko Matela. Ensi kosketuksen veteen sain jo vauvauinnista. Lapsuudessani perheellämme oli tapana käydä uimahallissa viikoittain, koska vesielementti oli kaikille mieluisa. Uintitaito kehittyi 3-vuotiaana ja uinnista muotoutui pian harrastus, jossa ensimmäiset viralliset kisat tuli koettua 7-vuotiaana. Nuoruudessa harrastin uinnin lisäksi muita lajeja, kuten yleisurheilua,hieman telinevoimistelua ja toisena päälajina oli pitkään jalkapallo. 

Yksi parhaista muistoistani oli se, että 11-vuotiaana sijoituin 1.sijalle 50m rintauinnissa ikäluokkani pääkisojen valtakunnallisessa vertailussa. Uintiurallani on ollut ylä- ja alamäkiä, koska vammat ovat välillä vieneet oman veronsa. Toisaalta onnistuneet treenijaksot ovat palkinneet uinti-urallani kolmeen otteeseen uintimaajoukkuepaikalla. Viime vuosina olen saavuttanut suomenmestaruuksia ikäluokassani sekauinnissa ja rintauinnissa.

Missä opiskelet ja miten opintojen ja urheilun yhteensovittaminen on onnistunut?

Opiskelen Kimpisen lukiossa toista vuotta. Urheilun ja opintojen yhteensovittaminen  sopii monesti hyvin. Joskus joudun sopimaan opettajien kanssa opiskelun ja harjoittelun yhteensovittamisesta, jotta pääsen lähtemään varsinkin iltapäivätreeneihin.

Mitä omassa harjoittelussa ja kilpailukaudella on juuri nyt menossa?

Tällä hetkellä pääsee jo kisaamaan ja takana on uintikilometrejä ja paljon treenitunteja. Nyt keskitytään laadukkaaseen tekemiseen ja kovissa sarjoissa pyritään antamaan kaikki irti. 

Mikä urheilussa on parasta ja paras muisto urheilun parista?

Urheilussa parasta on ihmissuhteet ja itsensä kehittäminen. Itse kilpaileminen on ollut mieluista heti harrastamisen alusta asti. Mieleenpainuvin muisto on Porin ikäkausimestaruusuinnit 2019, joissa voitin 200m rintauinnin. Tätä ennen olin edeltävinä vuosina sijoittunut moneen otteeseen pääkisoissa neljänneksi tai viidenneksi.  

Tulevaisuuden tavoitteet urheilussa ja opiskeluissa?

Tavoitteenani on valmistua ylioppilaaksi kahden vuoden päästä ja päästä opiskelemaan. Urheilussa on tavoitteena saada ehyitä treenausjaksoja asiantuntevan valmennuksen kanssa. Terveenä pysyminen ja osaava valmennus mahdollistaa urheilijan kehittymisen. Parhaansa yrittäminen ja onnistumiset mahdollistavat myös suuremmissa kisoissa onnistumista.   

Terveiset nuorille/nuoremmille urheilijoille?

Nauttikaat siitä mitä teette! Riittää, että yrittää parhaansa.