Hyvä päivä -kortti

Onni-Ilona Pupu kannustaa perheitä terveisiin elintapoihin.

Hyvä päivä -materiaalit on suunnattu varhaiskasvatukseen, 4-vuotiaiden vasu-keskusteluun ja kotiin perheiden käyttöön.

Onni-Ilona pupu vihreissä saappaissa ja puna-oranssissa viitassa sydän kädessä
Hyvä päivä -kortin etupuolella pupuja vihanneskasassa auringon ja kuun alla
Hyvä päivä kortin takapuoli jossa tekstiosuus
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Herätään

Aamulla virkeinä herätään, päivän touhut voi alkaa.
Kavereita tavataan ja pidetään yhdessä hauskaa.
Ilta alkaa hämärtää, päivän puuhat väsyttää.
Yhdessä satu luetaan ja uni alkaa painaa.

Syödään

Ruokahetket tärkeitä on, niistä ei saa pinnata.
Koko perhe yhdessä, viisi kertaa päivässä.
Lautaselle kerätään lihaa, kalaa, perunaa,
salaattia, porkkanaa, monenlaista purtavaa.
Leivän päälle juustoa, sehän kasvattaa luustoa.

Liikutaan

Joka päivä liikutaan, palloillaan ja kiikutaan.
Juostaan sekä kiivetään, talven tullen hiihdetään.
Temppuradat hallitaan, uimaankin me opitaan.
Ulkoilma raikas on, olo aivan verraton!

Jutellaan

Juttuhetket päivittäin, istutaanko lähekkäin?
Kysele ja kuuntele, älä korvaan huutele!
Miten päivä mennyt on, onko olo huoleton
vaiko kenties onneton?
Ota pieni kainaloon, siinä turvapaikka on.

Leikitään

Leikkihetkeen mukavaan, tervetullut kuka vaan.
Läsnäolo palkitaan, monet taidot opitaan.
Leikin löydät kaikkialta, vaikka oman sängyn alta.
Ruutuaikaa laadukasta, oppimaan se auttaa lasta:
äikkää sekä matikkaa, monta uutta asiaa.

Runo: Tuija Aaltonen

Varhaiskasvatuksen tehtävänä on luoda pohja lasten terveyttä ja hyvinvointia arvostavalle sekä fyysistä aktiivisuutta edistävälle elämäntavalle yhdessä huoltajien kanssa.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018

Hyvä Päivä -materiaalin avulla halutaan kannustaa perhettä yhdessä tekemään terveyttä ja hyvinvointia tukevia arkisia tekoja eli rakentamaan lapsen ja koko perheen hyvää päivää.

Kortti jaetaan huoltajille, ja siitä keskustellaan varhaiskasvatuksen 4-vuotis vasu-keskustelun yhteydessä. Hyvä päivä -julisteet ovat näkyvissä yksiköissä.

Huoltajia kannustetaan kotona tarkastelemaan korttia lapsen kanssa, ja juttelemaan sen avulla mistä hyvä olo ja mieli joka päivä syntyy. Kortin voi kotona kiinnittää esimerkiksi jääkaappiin ja palata aiheeseen aina uudelleen.

Ideat ja vinkit -osiosta löytyy yhteistä tekemistä perheelle kortin teemoihin liittyen. 

Hyvä päivä -materiaali on tuotettu Imatran, Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan varhaiskasvatuksen sekä EKLU:n yhteistyönä osana Elintapaneuvonnan palvelupolku -hanketta.

Kuvituskuvat: Virkkukoukkunen