Erityisavustusta lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseen Lappeenrannassa

16.11.2021

Lappeenrannan kaupunki jakaa erityisavustusta lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseen – kaupunki kutsuu seurat ja järjestöt mukaan

Lappeenrannan kaupunki on myöntänyt vuodesta 2015 alkaen taloudellista tukea vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaan. Kaupungin jakama tuki on ollut yksilötukea, joka on kohdistunut alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastusmaksuihin.

Vuosien 2020–21 aikana harrastustoiminnan tukimallia on kehitetty ja yhdenmukaistettu yhteistyössä seurojen ja järjestöjen kanssa. Tavoitteena on ollut kokeilla hallinnollisesti kevyempää mallia harrastusten tukemiseen, jossa tuen myöntämisen vastuu on siirretty seuroille. Tukimallin kehitystyö on saanut positiivista palautetta ja jatkuu edelleen.

Lappeenrannan kaupunki hakee parhaillaan lasten ja nuorten harrastustoimintaa järjestäviä rekisteröityneitä järjestöjä, seuroja ja yhdistyksiä mukaan jakamaan erityisavustusta lasten ja nuorten harrastamisen tukemiseen. Harrastustoimintaa järjestävä taho voi toimia liikunnan, kulttuurin tai muun harrastustoiminnan kentällä, mutta edellytyksenä on, että harrastaminen perustuu kausi- tai kuukausimaksuun.

Vuoden 2020 aikana mukana oli 33 seuraa, järjestöä tai yhteisöä tukemassa vähävaraisten perhein lasten ja nuorten harrastamista.

Nuorisotoimi järjestää infotilaisuuden kaikille vähävaraisten lasten ja nuorten harrastamisen tukemisesta kiinnostuneille tahoille ke 1.12. klo 17.30–18.30 (Teams). 

Tilaisuuteen pääset liittymään tästä, Liity kokoukseen napsauttamalla tästä.

Vuodelle 2022 kartoitetaan halukkaita kumppaneita mukaan sekä liikunnan että muun harrastustoiminnan alueilta kyselyllä, https://response.questback.com/lappeenrannankaupunki/haravustus, jossa vastausaikaa on 17.12. saakka. Tervetuloa mukaan!


Lisätietoja:

Lappeenrannan kaupunki

Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut / Nuorisotoimi
koordinaattori Anu Koistinen
p. 040 182 2083
anu.koistinen@lappeenranta.fi⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠