Urheiluakatemiaverkostolle 4M€ kehittämisavustuksia

23.2.2021

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkaissut päätökset urheiluakatemioiden ja valmennuskeskusten harkinnanvaraisista kehittämisavustuksista vuodelle 2021. Urheiluakatemioiden toiminta nähdään tärkeänä myös valtion toimesta, sillä avustussumma nousi hieman tiukentuneesta taloustilanteesta huolimatta. Olympiakomiteassa ollaan tyytyväisiä avustuspäätöksiin, jotka ministeri Annika Saarikko päätti Olympiakomitean antaman asiantuntijalausunnon mukaisesti.

– Vuoden 2020 alusta lähtien urheiluakatemia- ja valmennuskeskusverkoston rahoitus on noussut ja lisärahoitusta on suunnattu erityisesti valmennuksen tukena toimivaan asiantuntijatoimintaan. Rahoituspohjan kasvu mahdollistaa ammattimaisemman työn ja siten tukee myös suomalaisen huippu-urheilun yhtä merkittävimmistä tavoitteista, ammattilaisuuden kasvua, toteaa urheiluakatemiaohjelman johtaja Antti Paananen.

Ministeriön myöntämä avustus on tarkoitettu huippu-urheilun toimintaympäristöjen kehittämiseen parantamalla urheilijan kaksoisuran ja valmentautumisen edellytyksiä ja tukemalla huippu-urheiluosaamisen valtakunnallista kehittämistä ja jakamista keskeisissä urheiluakatemioissa ja valmennuskeskuksissa.

Lue lisää