PERUTTU Liikkuva koulu verkostotapaaminen
- to 4.11.2021 klo 13–15
- teams
Liikkuva koulu ei ole ohi!
Lähes kaikki Etelä-Karjalan perusasteen koulut ovat rekisteröityneet Liikkuviksi kouluiksi. Liikunnallinen ja aktiivinen koulupäivä on monissa kouluissa jo arkea. Koronapandemian vuoksi monet hyvät käytänteet ovat saattaneet hiipua. On aika jakaa kuulumisia maakunnan liikkuvien koulujen kesken ja saada uutta buustia omaankin kouluun!
Tule mukaan verkostotapaamiseen kuulemaan ja keskustelemaan. Voitte osallistua yhden tai useamman henkilön voimin. Myös koko liikuntatiimit ovat tervetulleet mukaan!
Avaus ja kuulumiset
Liikkuva koulu ja Fiksusti kouluun ohjelmien terveiset
Antti Blom, ohjelmajohtaja, Liikkuva koulu
Joonas Niemi, koordinaattori, Fiksusti kouluun
Street workout kouluun
Laji- ja yhteistyöesittely, Tomi Vuorinen, puheenjohtaja, Suomen Street Workout ry
Kuullaan ja keskustellaan paikallisista liikkuva koulu -esimerkeistä
- uudistetun Nykytilan arviointi työkalun hyödyntäminen
- Liikkuva koulu -tiimi ideoi ja koordinoi
- Välkkäri-toimintaa ala- ja yläluokilla
- Liikuntaneuvonta koulussa osa kunnan elintapaohjausta
- Harrastamisen mallit Etelä-Karjalassa
EKLU:n ajankohtaiset, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä
- Etelä-Karjalan Eräviikko 2022
- koulutukset oppilaille ja henkilökunnalle
- tyhy-palvelut työyhteisöille
- tulevat tapahtumat ja viestintä
Ilmoittautumislomake | Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry (eklu.fi)
Linkki lähetetään ilmoittautuneille.
Lisätietoja Lasse Heiskanen, lasse.heiskanen@eklu.fi, puh. 0405001849
