8/2019

PÄÄKIRJOITUS

Iso kiitos

Joulu lähestyy ja tällöin on viimeistään hyvä muistaa myös seuratoiminnassa mukana olevia seuratoiminnan mahdollistajia. Näistä arjen sankareista suurin osa toimii vapaaehtoisena päätoimisten toimintaa unohtamatta. He ovat niitä henkilöitä, jotka mahdollistavat meille monelle liikunnan ja urheilun harrastamisen.  Tehdyn työn arvo on mahtava, mitataan sitä millä tavalla tahansa.

Nuo arjen sankarit tekevät työnsä tunnollisesti monen liikkujan sekä urheilijan eteen käyttäen vuodessa paljon aikaa siihen, että liikunnan ja urheilun harrastaminen on yleensä mahdollista. Valitettavasti liian usein heidän tekemä työ ja sen määrä jää huomaamatta ja kiittämättä. Miten voisimme säännöllisesti muistaa kiittää heitä tekemästään työstä tai miten voisimme paremmin tukea heidän työtään vai olisimmeko valmiita liittymään heidän joukkoonsa arjen sankareiksi?

Seuratoiminnassa ja seurojen järjestämissä tapahtumissa on yhä enemmän tarvetta uusille arjen sankareille, jotta toiminnan ja tapahtumien järjestäminen on jatkossa yleensä mahdollista. Uusien toimijoiden mukaan saaminen tarvitsee meidän kaikkien halua muistaa ja kunnioittaa heidän tekemäänsä työtä ja tarjota heille tarvittaessa myös apua. Myös eri lajien, lajiseurojen ja muiden toimijoiden yhteistyön lisääminen on yhä tärkeämpää, jotta arjen sankareiden tekemälle työlle saadaan hyvä tuki ja arvotus.

Muistetaan, että liikunta ja urheilu on meille kaikille ja sen toteuttamiseen tarvitaan myös meitä kaikkia ei vain sitä kuuluisaa ”joku muuta”.

Mahdollistetaan jatkossa yhdessä ja hyvällä yhteistyöllä liikunnan ja urheilu harrastaminen maakunnassa.

Iso kiitos kaikille maakunnan liikunnan ja urheilun mahdollistajille ja liikkujille.

Hyvää ja liikunnallista joulua sekä uutta vuotta.

terveisin: Seme

Kari Schemeikka
aluepäällikkö, Suomen Jääkiekkoliiton Kymi-Saimaan alue
Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilun varapuheenjohtaja

LAPSET JA NUORET


Nuorelle siivet -kampanja jatkuu

Anna kotiseutusi nuorelle urheilijalle aineeton joululahja. Osallistu Nuorelle siivet -kampanjaan ja tee lahjoitus paikalliselle urheiluakatemialle. Lahjoituksen tuotto ohjataan yläkouluikäisten valmennukseen koulupäivän yhteyteen. Nuorelle siivet kampanjan tuotoilla saatiin Etelä-Karjalan urheiluakatemiavalmennukseen palkattua kaksi valmentajaa mukaan kuluvalle lukuvuodelle. Imatralla Matti Mononen valmentaa nuoria urheilijoita kaksi kertaa viikossa koulupäivänyhteydessä. Lappeenrannassa liikunnaopettaja Markus Iitiä on mukana yläkouluikäisten yleisvalmennuksessa ja Kesämäen urheiluluokkalaisten valmennuksessa.

Yleisvalmennuksessa opetellaan yleistaitoja, joita jokainen nuori voi hyödyntää oman lajinsa parissa. Lue lisää

Vinkkaa valmennettavillesi - Lappeenrannan painotusluokille ja urheiluakatemiaan haku ajankohtainen alkuvuodesta

Lappeenrannan yläkoulujen liikunta-/urheilupainotukseen haetaan mukaan 7. luokalle. Erityispainotteisiin opetusryhmiin mukaan hakeminen tapahtuu sähköisesti Wilman kautta.

Kouluista ja painotusryhmistä voit lukea lisää Lappeenrannan kaupungin sivuilta linkki.

Liikuntapainotteisten hakuprosessissa käytetään Olympiakomitean valtakunnallista soveltuvuuskoetta, joka löytyy osoitteesta soveltuvuuskoe.fi

Urheiluakatemiatoiminnasta yläkouluissa ja toisella asteella voit lukea lisää EKLU:n nettisivuilta ja täyttää hakemuksen maaliskuun loppuun mennessä.


Lasten ja nuorten liikuntaleirit

järjestetään perinteisesti Imatralla talvilomaviikolla 26.-28.2.2020. Päiväleirillä on liikunnallista ohjelmaa 6-8 -vuotiaille, sporttileirillä on suunnattu 8-13 -vuotiaille ja lajileirit 10-14 -vuotiaille. Lajileireillä voi harjoitella akrobatiaa, uutena E-urheilua, ratsastusta, nyrkkeilyä, temppuilla volttikoulussa tai tulla harrastamaan koiraleirille. Sportti- ja lajileireillä yövytään. Leireille ilmoittautuminen alkaa 20.1. Lue lisää

SEURATOIMINTA


Sykäys-hanke

Sykäys-seminaari pidettiin 12.11. Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla.

Aiheena oli erilaiset työllistämisen tuet, työllistämisen prosessi sekä hanketuet järjestöille. Seminaari striimattiin, jotta halukkaat voivat katsoa sen kotisohvalta. Linkki tallenteeseen on saatavissa katja.jappinen@eklu.fi.


Hanketukea nuorten palkkaamiseen ja pieniin investointeihin

Leader-Länsisaimaan alueeseen kuuluu Lappeenrannan maaseutualueiden lisäksi Lemi, Taipalsaari, Luumäki ja Savitaipale.

Tammikuun loppuun asti on haettavissa kaksi erilaista alueen seuroja hyödyttävää tukea.

Työllistä nuori -teemahanke 27.11.2019-31.1.2020

Teemahankkeessa yhdistys voi työllistää 15-20 -vuotiaan nuoren kahdeksi viikoksi. Kahden viikon työpanos voidaan sopia tehtäväksi myös pidemmän ajan kuluessa. Yhdistys voi työllistää 1-2 nuorta. Työllistämiseen yhdistys saa 600 euroa/nuori. Tuki on 80 % eli yhdistyksen omarahoitusosuus on 120 euroa/nuori. Omarahoitusosuus suoritetaan rahalla. 600 euron summasta maksetaan nuoren kahden viikon palkka, palkan sivukulut sekä tarvittavat vakuutukset. Hankkeessa yhdistyksille annetaan koulutusta työnantajavelvollisuuksista ja opastetaan palkanlaskennassa. Palkattavia nuoria opastetaan työelämätaidoissa.  Lue lisää

Sykäys-hankkeen puitteissa on mahdollista järjestää palkattaville nuorille myös maksutonta ohjaajakoulutusta. Ole yhteydessä Katja Jäppinen, katja.jappinen@eklu.fi/0504666313

Tehotonnit II - teemahanke 27.11.2019-31.1.2020

Teemahanke on tarkoitettu yhdistysten pienille (n. 1 000-10 000 euron) investoinneille, joilla parannetaan harrastusmahdollisuuksia, kunnostetaan yhteisiä tiloja tai parannetaan niiden turvallisuutta ja energiataloutta. Investoinnit voivat olla kone-, laite- ja kalustoinvestointeja sekä rakentamista tai remontointia. Tukea saa 50 % ja osan omarahoituksesta voi korvata talkootyöllä. Lue lisää