6/2019

ESITTELYSSÄ EKLU:n HALLITUKSEN JÄSENET - Tiina Ihalainen


KUN PUTOAA PIENENÄ YHDISTYSPATAAN

Kaikki toiminta on tähdännyt aina liikuttamaan ihmisiä

Olen 43-vuoden kunniallisen iän saavuttanut kolmen teini-ikäisen nuoren äiti. Puolison ammatinvalinnan vuoksi olen asunut eri paikoissa tässä kauniissa Suomen maassa ja nähnyt miten ihmiset ovat ah, niin ainutlaatuisia oman alueensa kulttuurin edustajia. Kuitenkin yksi yhteinen piirre on kansallisesti sama eli halu liikkua ja harrastaa urheilua eri muodoissa. Olen aina liikkunut ja ollut kiinnostunut urheilusta, lähinnä sen hienoista vaikutuksista arjessa jaksamiseen. Oma lajikirjoni on yhtä pitkä kuin perjantainen ostoslista, mutta tällä hetkellä juoksen ja käyn säännöllisesti kuntosalilla. Talven tullen hiihdän ja saatan käydä retkiluistelemassa, jos vaan löydän riittävän kestävän jään. Omat lapset harrastavat liikuntaa Lappeenrannassa eri urheiluseuroissa, ei suinkaan pakotettuna vaan ihan liikkumisen riemusta. Lajiakin on välillä vaihdettu, mutta hyvässä hengessä. Tietysti oma malli liikkumiseen tulee äidinmaidosta, kuten myös ajatus siitä, että saa olla etuoikeutetusti mukana yhdistys-ja seuratoiminnassa, jossa omat arvot kohtaavat tekemisen tason.

Terveyden edistämisen merkitys

Onneksi terveyden edistäminen ei ole enää pelkkää sanahelinää. Ihmisen kaikki toiminta nukkumisesta portaiden lakaisemiseen ymmärretään osaksi isoa kokonaisuutta, keho ja mieli keskustelevat jatkuvasti toistensa kanssa ja molempia on huollettava. Koen, että olen onnekas kun olen saanut kouluttautua fysioterapeutiksi, terveystieteiden maisteriksi sekä seksuaalineuvojaksi. Toimiessani eri ammateissa näiden koulutusten pohjalta, olen saanut yhdistellä sekä tutkimustietoa että käytännön kokemuksen tuomaa antia julistaen samalla liikkumisen ja hyvinvoinnin kokonaisvaltaisuutta.

Kun on niin helppo nakki

Tällä hetkellä työskentelen Invalidiliiton Kaakkois-Suomen alueen järjestöasiantuntijana eli yhdistystoiminta on myös päivätyötä. Lisäksi toimin EKLU:ssa varapuheenjohtajana ja Catz Lappeenranta ry:n puheenjohtajana. Voi olla, että en osaa sanoa ei tai sitten koen vaan tärkeäksi asiaksi olla mukana liikuttamassa ihmisiä ja viemässä tärkeitä asioita eteenpäin. Perheessä on myös yksi vapaaehtoinen valmentaja ja kovin mielellään lapsetkin hakeutuvat oman lajinsa parissa kokeilemaan erilaista aktiivitoimintaa avustamalla nuorempia harrastajia, tuomaroimalla omassa lajissaan tai muuten vaan olemalla osa oman seuransa toimivaa verkostoa. Pata kattilaa soimaa tässä perheessä jos joku uskaltaa puuttua toisen ajankäyttöön ☺


LAPSET JA NUORET


Urheiluyläkoulu valmentaa ja opettaa nuoria urheilijan elämään

Etelä-Karjalan Osuuspankki lahjoitti Lappeenrannan urheiluyläkouluille Olympiakomitean tuottamat Kasva Urheilijaksi -harjoituskirjat. Kirjoja hyödynnetään urheiluyläkouluissa yli ainerajojen liikunnasta äidinkieleen asti. Lue lisää

Urheiluyläkoulusta pysyvä malli suomalaiseen koulujärjestelmään
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU on julkaissut raporttinsa Suomen Olympiakomitean johtaman ja paikallisten urheiluakatemioiden organisoiman urheiluyläkoulukokeilun toisesta lukuvuodesta. Raportin mukaan kokemukset myös toisesta lukuvuodesta ovat rohkaisevia ja suunta on hyvä kohti valtakunnallista urheiluyläkoulumallia. Lue lisää

Liikuntabuffet tarjoaa lajikokeiluja lapsille ja nuorille Imatralla
Lajeina tarjolla jalkapallo, lentopallo, karate, kenjutsu ja jääkiekko. Lue lisää

Syysliikuntaleiri 23.-25.10. Imatralla 6-13 -vuotiaille
Tarjolla monipuolista liikuntaa ja lajikokeiluja päiväleirimuotoisena, keskiviikosta perjantaihin klo 8.30-16.
Ilmoittautuminen alkaa 16.9. Lue lisää


AIKUISLIIKUNTA


KKI -hanketuki siirtyy Opetus- ja kulttuuriministeriöön

KKI-ohjelman jakamat paikallishankkeiden ja kehittämishankkeiden hanketuet siirtyvät opetus- ja kulttuuriministeriöön osaksi liikunnallisen elämäntavan kehittämisavustuksia.

Avustusten hakijoita pyydetään seuraamaan opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuja, joilla julkaistaan vuoden 2020 hakuohjeet syys-lokakuussa 2019. Lähde

Terveysliikunnan edistäjiä palkittiin vaikuttavasta työstä

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Aija Rautio palkittiin ennakkoluulottomasta ja kunnianhimoisesta työstä terveysliikuntakentällä. Lue lisää


SEURATOIMINTA


Sykäys-hanke
Sykäyksen toinen lähijakso pidettiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Aiheena oli seuran talous ja moni siihen liittyvä kysymys aiheutti vilkasta keskustelua ja pohdintaa seurojen kesken. Käy lukemassa tarkempia tunnelmia Sykäyksen blogista.
 

Sporttimerkonomikoulutus
Urheilun parissa, esimerkiksi seurassa toimiville työntekijöille, oman työn ohessa suoritettava merkonomitutkinto. Koulutus on maksuton ja kestää n. 1,5 vuotta. Seuraava koulutus alkaa 3.12.2019. ”Merkonomikoulutuksessa kehität ammattitaitoasi myynnissä, asiakaspalvelussa ja markkinoinnissa. Tutkinto antaa kattavan käsityksen liiketoiminnasta urheiluseuroissa ja -järjestöissä.” Lue lisää
Lisätietoja: Katja Jäppinen 050 466 6313
 

Sähköinen taloushallinto – ilmaisia webinaareja
Viidelläkymmenellä seuralla on mahdollisuus maksuttomaan taloushallinnon konsultointiin.LisäksiOlympiakomitea ja taloushallinnon ammattilaiset Visma ja Rantalainen järjestävät syksyn aikana neljä digitaalista, avointa taloushallinnon infoa seuroille.

Webinaarien ohjelma: Suomisport digitaaliset seurapalvelut, automatisoitu taloushallinto (Visma) ja taloushallinnon maksuton kehittäminen ja kartoitus (Rantalainen) Lue lisää
 

Seuratuki
Opetusministeriön seuratuki tulee taas hakuun marraskuun aikana. Seuratuki-infoja järjestetään Lappeenrannan ja Imatran seurafoorumien yhteydessä. Imatra 8.10. klo 19.30 ja Lappeenranta 6.11. klo 19.00.
 

Liikunnan ja urheilun ansiomerkit
Löytyykö seurastasi liikunnan parissa ansiokasta työtä tehnyt henkilö? Opetusministeriö myöntää vuosittain liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Ansiomerkkiehdotukset on toimitettava opetus- ja kulttuuriministeriöön 31.10. mennessä. Lue lisää


#Seurasydän
Olympiakomitea, lajiliitot, liikunnan aluejärjestöt ja urheiluseurat haluavat liputtaa yhdessä seuratoiminnan suurinta vahvuutta – yhteisöllisyyttä. Nostetaan seuratyö arvoonsa ja tehdään se näkyväksi koko Suomessa. 24.9 aloitetaan vuosittainen seurapaitapäivä, jolloin toivottavasti mahdollisimman moni meistä kaivaa kaapistaan sen oman seuransa verkkarin ja kantaa sitä ylpeänä päivän ajan. Lisätietoa kampanjasta ja #seurasydän materiaalia löydät täältä


SVUL: Etelä-Karjalan piirin ja Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilun retket
Retket saivat alkunsa vuonna 1988, kun Tarton Ilves kutsui SVUL:n Etelä-Karjalan piirin vieraakseen Valgan Ilvesviestiin. Seuroja mukana tällä ensimmäisellä vierailulla oli kaksi, jotka olivat Joutsenon Kullervo ja Lappeen Riento.
Seuraavina vuosina tehtiin kutsuttuina vastavierailuja mm. Tarttoon, Riikaan, Saarenmaalle ja Hiidenmaalle.

Vuodesta 1996 lähtien on SVUL:n Etelä-Karjalan piiri / Etelä-Karjalan Urheilu järjestänyt kaikille avoimia syysretkiä. Alkuvuosina retket suuntautuivat Venäjälle, jossa katseltiin vanhoja urheilupaikkoja sekä sodan aikaisia taistelupaikkoja. Alkuvuosina käytiin mm. Kannaksella, Sortavalassa, Viipurissa, Valamossa, Pietarissa ja Petroskoissa. Sen jälkeen matkat suuntautuivat Viron puolella ja siellä käytiin mm. Pärnussa, Tartossa, Riiassa, Saarenmaalla ja Vilnassa.
Alkuvuosina retkien suosio oli kova, ja matkaan lähdettiin kahdella täydellä bussilla.
Alkuvuosien retkillä asiantuntijoina toimivat edesmenneet urheilutoimittajat Antti O. Arponen ja Seppo Hakuli.
Kun piirin toiminta loppui, alkoi retkiä järjestää Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu vuodesta 2009 lähtien.

EKLU:n aikana on retkiä järjestetty mm. Ahvenanmaalle, Tarttoon, Tukholmaan (Ruotsi-Suomi maaottelu), Narvaan, sekä Norjaan (Lofootit ja Norjan vuonot).
 

Tämän vuoden syysretki tehtiin Otepäähän 30.8.-1.9.2019

Perjantaina aamuyöstä lähdettiin bussilla matkaan kohti Helsinkiä, josta mentiin lautalla Tallinnaan ja sen jälkeen jatkettiin kohti Otepäätä. Otepäässä perillä oltiin myöhään iltapäivällä.

Lauantaina vietettiin retkipäivää tutustuen Otepäähän ja lähialueeseen. Otepäässä tutustuttiin Tehvandin urheilukeskukseen sekä hiihtomuseoon.
Sen jälkeen tutustuttiin upeasti entisöityyn Moosten kartanoon, joka on eräs kauniimpia Etelä-Viron kartanokokonaisuuksia.
Matka jatkui kohti yliopistokaupunki Tarttoa, johon tutustuttiin ensin bussikierroksella ja tämän jälkeen kävelykierroksella vanhassa kaupungissa.
Tarttoa seurasi mielenkiintoinen alue, Peipsijärven rantakylät, jossa asuvat vanhauskoiset ortodoksit, staroverit.  He pakenivat 1700-luvulla Venäjältä ja ovat täällä Peipsijärven rannoilla asuneet kilometrin pituisissa rivikylissä, joissa talot sijaitsevat molemmin puolin yhtä katua. Perinteinen elinkeino on tomaattien, kurkkujen ja sipulin kasvatus sekä kalastus.
Tutustuttiin Sipulitiehen ja sen jälkeen pistäydyttiin vanhauskoisten elämästä kertovassa museossa ja samovaari -näyttelyssä.
Tämän jälkeen matkaa jatkettiin satumaisen kauniille Alatskiven kartanolle, joka on kuin pienoismalli Englannin kuninkaallisten Balmoralen kesälinnasta. Herraskartanoon tutustumisen jälkeen nautittiin illallinen kartanon ylellisessä aatelisväen ruokasalissa.

Retken viimeinen päivä sunnuntai oli matkustuspäivä. Aamupäivällä lähdettiin Otepäästä kohti Tallinnaa ja kotona Etelä-Karjalassa oltiin myöhään illalla.
Sää suosi koko retken ajan ja retkeilijät saivat nauttia auringonpaisteesta ja lämpimästä ilmasta.
Ensi vuoden retkikohteeksi valittiin Visby.
Retkelle ovat tervetulleita kaikki asiasta kiinnostuneet.

Retkiraportti Ulla Pakarinen