OKM myönsi yli 3,8 milj. € seuratukea

15.4.2024

LOMA Cheerleaders ry sai seuratukea 15 000 € Cheerleadingiä kaikille -hankeeseen, jossa toteutetaan kerhoja kylille ja soveltavan cheerleadingin joukkue. Kuva LOMA Cheerleaders ry

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille 3 810 700 euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään liikunnan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta eri kokoisissa seuroissa järjestämällä harrastusmahdollisuuksia erityisesti lapsille ja nuorille matalan kynnyksen toiminnan kautta.

Seuratukea myönnettiin yhteensä 312 hankkeelle. Niistä uusia hankkeita on 183 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle 129. Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 695. Seuratukea haetaan vuosittain paljon ja avustusta pyritään hankekriteerien täyttyessä myöntämään aina myös uusille hakijoille tai seuroille, joille ei aikaisemmin ole avustusta myönnetty. Kaikille avustusta hakeneille postitetaan kirje päätöksestä.

Avustusta saaneissa hankkeissa nousee esiin seuratoiminnan monimuotoisuus ja laaja kirjo. 

- On ilahduttavaa, että seuroissa halutaan vähentää drop outia. Se on tärkeää nuoren liikkumisen ja harrastamisen jatkumisen kannalta, mutta myös seuran elinvoimaisuuden kannalta. Seuroissa tarvitaan nuoria myös erilaisiin tehtäviin ja järjestämään toimintaa. Tänä vuonna lähes 200 hankkeessa on sisällä drop outin vähentäminen, liikunta, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist toteaa.

Drop outia vähennetään perustamalla erityisesti yli 13-vuotiaille ja sitä vanhemmille omia harrasteryhmiä, ottamalla nuoria mukaan seuran kehittämiseen sekä kouluttamalla nuoria ohjaaja-, toimitsija- ja tuomaritehtäviin. Lisäksi on hankkeita, joissa toteutetaan nuorten haluamaa toimintaa.

Perheliikuntaa, monikulttuurisuutta ja soveltavaa liikuntaa kehittävissä hankkeissa tavoitetaan myös hyvin seuratuen ydin. Harrastamisen kustannuksien hillitseminen erityisesti juuri harrasteryhmien toiminnassa on tärkeä seuratuen tavoite. Avustetuissa hankkeissa on myös toimenpiteitä, jolloin osa avustuksesta menee suoraan lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen muun muassa seuraan hankittavien välineiden muodossa.

Myönnetyt avustukset ja lisätietoja seuratuesta

Lisätietoja: ylitarkastaja Sari Virta, p. 0295 330 377

Opetus- ja kulttuuriministeriö | okm.fi | info.okm@gov.fi


Etelä-Karjalaan myönnetyt seuratuet, 136 900 €

Budoseura Kamiza ry, Lappeenranta, Kamiza-perhe kasvuun! 3 000 €

Imatran Moottorikerho ry, Imatra, Koko perheen moottoriurheilua! 6 000 €

Imatran Ratsastajat ry, Imatra, Toiminnanjohtajan jatkokausi 17 000 €

Imatran Urheilijat ry, Imatra, Liikunnan iloa Somesta ja kentältä - puhutaan nuorisoa! 10 000 €

Kiipeilyn Vuoksi ry, Imatra, Kiviä kohti 1 900 €

Lappeen Riento ry, Lappeenranta, Tahdosta toimintaa, 2. vuosi 20 000 €

Lappeenrannan Agility Urheilijat ry, Lappeenranta, MeiänJunnuLAUma 14 000 €

LOMA Cheerleaders ry, Lappeenranta, Cheerleadingiä kaikille 15 000 €

Pesä Ysit ry, Lappeenranta, Kasvuntiellä 20 000 €

Saimaan Pallo - SaiPa ry, Lappeenranta, Lähiliikuntaa luistellen 6 000 €

Saimaan Säilät r.y. Lappeenranta, Syventävää taitoa seuratoimintaan 3 000 €

Viipurin Golf ry, Lappeenranta, Harjoituskaveri - seuratyöntekijä Viipurin Golfiin 18 000 €

Wuoksen Agility Urheilijat ry, Imatra, Junioritoiminnan lisääminen ja kehittäminen 3 000 €

Imatran Ratsastajat ry sai seuratukea 17 000 € toiminnanjohtajan palkkakustannuksiin. Kuva Imatran Ratsastajat ry