Materiaalit 1|Materiaalit 2Materiaalit 3

Aikuisliikunta

EKLU:n ajankohtainen koulutustarjonta löytyy etusivulta.

 

Liikuttajakoulutuksen uudet sisällöt ja oppimistavoitteet

Liikuttajakoulutus soveltuu kenelle tahansa aikuisten ryhmiä ohjaavalle ja valmentavalle tai ohjaustyöstä kiinnostuneelle. Liikuttajakoulutusta voi hyödyntää niin seuroissa kuin muissakin yhteisöissä.

Liikuttajakoulutuksen perusosiot (3 kurssia) voi käydä missä järjestyksessä tahansa, mutta ”Liikunta osana arkea” -osiota suositellaan ensimmäiseksi. Perusosiin kuuluvat sekä ennakko- että etätehtävät.

Perusosioiden lisäksi suoritetaan I-tasolla joko lajiliittojen aikuisten ohjaaja- ja valmentajakoulutusta tai aluejärjestöjen järjestämiä lajimoduuleja (esimerkiksi sauvakävely, keppijumppa, vesiliikunta, hiihto, kuntosali, ravitsemus).
 

Liikuttajakoulutuksen rakenne

Liikuttajakoulutuksen käytyään ohjaaja on suorittanut I-tason ohjaajakoulutuksen.

Liikuttajakoulutus (50 h) muodostuu yhteisistä opinnoista, joita ovat Liikuttajan perusosat (21h) ja vapaasti valittavat kurssit (14h) ja ennakko- ja oppimistehtävät (15 h). Vapaasti valittavat kurssit ovat lajimoduuleita tai lajiliittojen aikuisliikunnan ohjaajakoulutuksia. Aikuisten kunto- ja terveysliikunnan I-tason koulutuksen käynyt ohjaaja on Liikuttaja, joka toimii liikkumista aloittelevien tai liikunnan monipuolistamisesta kiinnostuneiden aikuisten ryhmässä.

Liikuttajakoulutuksen perusosat ovat Liikunta osana arkea, Lihaskunto ja liikehallinta ja Kestävyyskunto ja lihashuolto. Perusosista suositellaan käytäväksi ensin Liikunta osana arkea -osio. Liikuttajakoulutuksen perusosat käsittelevät käytännönläheisesti aikuisen terveyttä edistävää liikuntaa.

I-tasolla tehdään perusosien lisäksi ennakko- ja oppimistehtäviä (yhteensä 15 tuntia). Ennakkotehtävät ovat asiaan virittäviä tehtäviä. Kokonaisuuden suorittamiseen kuuluu myös 14 tuntia joko lajimoduuleita tai lajiliittojen aikuisten ohjaajakoulutusta.

 

 

Liikunta osana arkea (7h)

Opitaan tunnistamaan ja ymmärtämään terveyttä ja suorituskykyä edistävän liikunnan taustatekijöitä.

  • Liikunnan välttämättömyys elimistön hyvinvoinnille ihmisen evoluution pohjalta
  • Liikunnallisen elämäntavan perusta: säännöllisen, päivittäisen arkiaktiivisuuden ja elimistön huollon suuri merkitys elimistön toiminnalle ja hyvinvoinnille
  • Liikunnan kannalta tärkeimpien elinjärjestelmien rakenne, toiminta ja yhteistyö
  • Yksilöllisen elämäntapamuutosprosessin eri vaiheet

Lihaskunto ja liikehallinta (7h)

Opitaan, miten keho tuottaa liikkeitä ja miten kehon hermo-lihasjärjestelmää tulisi harjoittaa, jotta sen kyky ja mahdollisuudet liikkeen tuottamiseen pysyisivät mahdollisimman hyvinä.

  • Kehon ohjaus- ja säätelyjärjestelmän tunnistaminen
  • Toiminnallisen lihaskuntoharjoittelun perusteiden ymmärtäminen harjoittelun lähtökohtana
  • Vartalon ydintuen merkityksen tiedostaminen turvallisessa ja tehokkaassa liikunnassa
  • Toiminnallisten lihaskuntoharjoitteiden nousujohteinen rakentaminen ja kehittäminen lihaskuntoharjoittelun perusliikkeiden pohjalta
  • Ohjaamisen perusteet

Kestävyyskunto ja lihashuolto (7h)

Opitaan terveyttä ja suorituskykyä parantavan ja ylläpitävän kestävyys- sekä liikkuvuusharjoittelun ja lihashuollon tärkeimmät perusasiat:

  • Kuntoilun perusrakenteet: kestävyysliikunnan säännöllisen harjoittelun yhteys hyvinvointiin
  • Kuinka rakennetaan ja ohjataan yksilöllinen harjoituskerta, joka on sekä turvallinen että riittävän tehokas harjoitusvaikutuksen aikaansaamiseksi.
  • Yksilöllisen, turvallisen ja tehokkaan harjoituskerran rakentaminen
  • Päivittäinen lihashuolto ja lihasten ja nivelten liikkuvuus